Osaamisen kehittäminen
Työssä viihtyminen
Työssä jaksaminen
Jatkuvuus
Johtaminen
Työpaikan peili
it helps(C) Taitoja

Osaamisen kehittäminen

Tavoite:

”Työpaikallani perehdytys ja koulutus on suunnitelmallista ja niillä parannetaan omaa osaamista ja työn hallintaa. Koulutus on ennakoivaa ja siihen on varattu riittävästi aikaa ja resursseja. Oppimismahdollisuudet koskevat koko henkilökuntaa ja yhdessä oppimiseen kannustetaan. Osaamista ja kokemusta siirretään työpaikan sisällä suunnitelmallisesti ja osaamiskartoitukset auttavat kokonaisuuden hallinnassa. Kehitys- ja tavoitekeskusteluja pidetään säännöllisesti. Työpaikan ilmapiiri kannustaa oman ammattitaidon kehittämiseen. Osaamisen kehittämiseen kannustetaan sekä palkkauksella että etenemismahdollisuuksilla ja myös omaehtoista kouluttautumista tuetaan.”

Tutkimus kertoo

85 % Tietoalat STTK:n tutkimuksen vastaajista ilmoitti pitävänsä niitä erittäin tai melko tärkeänä työssä viihtymisen edistämisessä. Myös työn haasteellisuutta ja ylenemismahdollisuuksia pidetään tärkeinä.

Lain mukaan

Työnantajan tulee edistää työntekijöiden mahdollisuuksia kehittää osaamistaan ja edetä työurallaan.

(Lähde: Työnantajan velvollisuudet: yleisvelvoite, Työsopimuslaki 2 luvun 1 §)

Tulostettava versio  



Paremman työyhteisön puolesta.Tietoalat STTK