”Työpaikallani vallitsee erilaisuutta kunnioittava ja hyvä yhteishenki. Työtoverit auttavat ja arvostavat toisiaan sekä luottavat toisiinsa. Työpaikalla on aikaa ja tilaa avoimelle keskustelulle ja yhteiselle tekemiselle. Hyvällä johtamisella luodaan hyvät työnteon edellytykset. Esimiehet tukevat alaisiaan ja saavat myös itse tukea alaisiltaan ja omalta johdoltaan. Rakentavaa palautetta annetaan ja saadaan. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa oman työnsä sisältöön ja työn tekemisen tapoihin. Työskentelyolosuhteet ja työvälineet ovat kunnossa. Pienillä asioilla tehdään arjesta juhlaa.”
Työnantajan tulee edistää niin työntekijöiden keskinäistä kanssakäymistä kuin myös itsensä ja työntekijöiden välistä suhdetta. Työnantajan tulee viestittää selkeästi millaista on työyhteisössä hyväksyttävä käyttäytyminen.
(Lähde: Työnantajan velvollisuudet: yleisvelvoite, Työsopimuslaki 2 luvun 1 §)
Työnantajalla, tai tämän edustajalla on velvollisuus puuttua hänen tietoonsa tuotuun, tai muuten havaitsemaansa työpaikalla tapahtuvaan epäasialliseen käytökseen. Ihmisten subjektiiviset kokemukset ovat yksilöllisiä siksi työnantajan velvollisuus on selvittää perusteellisesti mistä on kyse, ennen kuin ryhtyy toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi.
(Lähde: Häirintä, Työturvallisuuslaki 28§)